-
Allegrini – Viiniperhe Valpolicellasta Allegrini on perheomisteinen viinitalo, jonka juuret ulottuvat 1500-luvulle Valpolicella Classican alueelle Veronan maakunnassa. Yrityksen nykyinen muoto sai alkunsa Giovanni Allegrinin johdolla 1960-luvulla, jolloin hän uudisti alueen viinintuotantoa ja nosti sen kansainväliseen arvostukseen. Hänen lapsensa Franco, Walter ja Marilisa jatkoivat työtä, ja nykyään yritystä johtavat heidän jälkeläisensä: Francesco, Giovanni, Matteo ja Silvia. Allegrinin filosofia perustuu syvään kunnioitukseen maata ja perinteitä kohtaan, yhdistettynä innovatiivisiin ja ympäristötietoisiin tuotantomenetelmiin. Allegrini tunnetaan erityisesti 1990-luvulla Amarone-viinien tyylisuunnan muuttajina kevyempään ja raikkaampaan suuntaan joka mullisti ja ehkä jakoikin Amarone-viinien sekä valmistuksen että arvostuksen. Allegrinin Amarone-viinit ovatkin tunnettuja raikkaudestaan ja tyylikkyydestään. Allegrinin perhe elävät maassa, jota viljelevät, ja pyrkivät säilyttämään sen tuleville sukupolville ja Allegrinin viinit edustavat Valpolicellan parhaimmistoa. Heidän viininsä valmistetaan pääosin omista, noin 150 hehtaarin tiloista Fumanessa.
-
Piemonten ”Cru” -tuotannon edelläkävijä ”Maa on viiniemme sielu” Ceretto on yksi Piemonten arvostetuimmista viinituottajista– perheyritys, jonka Riccardo Ceretto perusti 1930-luvulla. Laadukkaista Barolo- ja Barbaresco-cru-viineistään tunnettu tila on rakentanut vahvan maineen sukupolvesta toiseen, hyödyntäen uusia ja innovatiivisia viininvalmistusmenetelmiä sekä kestäviä käytäntöjä pysyäkseen kehityksen kärjessä. Perheen juuret ovat syvällä Langhen maaperässä. Maa, jota he rakastavat ja vaalivat. Ceretto oli ensimmäinen alueen tuottaja, jotka alkoivat valmistaa palstan mukaan nimettyjä viinejä aikana, jolloin tuottajat sekoittivat viininsä Barolo-ja Barbaresco-nimien alle. Ceretto-nimi on synonyymi tila- ja palstaviineille, jotka ilmentävät kasvupaikan ja rypäleen puhdasta ja eleganttia luonnetta. Perhe omistaa neljä tarhaa Langhessa, ja jokaisen tarhan Barolo tai Barbaresco on nimetty tarhan mukaan. Legendaariset viinilät kuten Briccho Roche Castiglione Falletto:ssa, Bricco Asili Barbaresco:ssa sekä heidän kuuluisat palstaviinit tarhoilta kuten La Morra, Bussia, Brunate, Prapó saavuttavat usein huippupisteitä. Innovatiiviset viinit kuten Monsordo Bianco (Riesling Renano) ja Bordeaux-blend Monsordo Rosso sekä heidän kevyesti pirskahteleva Langhe Arneis ovat monen viininystävän arvostamia. Heidän kyläviininsä Barolo ja Barbaresco on sekoitus omien tarhojen viinejä. Yrityksen johdossa ovat Ceretton sisarukset ja heidän rakkautensa kotipaikkaansa, ja viineihinsä heijastuu heidän koko toiminnassaan. Viinituotannon lisäksi perhe omistaa Albassa Piazza Duomo 3 Michelin-tähden ravintolan ja La Piola bistron. Relanghe-hasselpähkinätuotteet ovat myös perheen omistuksessa. Vuosikerrasta 2015 kaikki Ceretton viinit ovat luomusertifioituja ja tilat viljellään biodynaamisin menetelmin.
-
Ciavolichit olivat villakauppiaita, jotka saapuivat Miglianicoon vuonna 1500. He rakensivat vuonna 1853 perheen ensimmäisen kellarin, yhden Abruzzon vanhimmista viininvalmistusrakennuksista. Ciavolichin viinitilan tuotannon sydän on nykyään Loreto Aprutinossa, Contrada Salmacinassa. Tilaa ympäröivät yhteensä 35 hehtaaria viinitarhoja, kolme hehtaaria oliivitarhoja ja 10 hehtaaria peltoa. Viime vuosina on aloitettu työ 1960-luvulla istutettujen viiniköynnösten alkuperäisen geneettisen perinnön vahvistamiseksi. Pianellassa sijiaitseva Ciavolichin tila käsittää 15 hehtaaria joista kuudella hehtaarilla on istutettu Montepulcianoa (d’Abruzzo) ja yhdellä Pecorinoa, molemmat lajikkeet vuonna 2000. Chiara Ciavolich jatkaa viljelyä siirtääkseen muinaisen historian eteenpäin viinin kautta. Viini on punainen lanka, joka yhdistää menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden.
-
Domini Veneti on arvostetun viinintuottajan Cantina Valpolicella Negrarin premium-tuote¬perhe, joka perustettiin vuonna 1989 korkealaatuisten Valpolicella Classico -alueella tuotettujen viinien kehittämiseen. Aluetta kutsuttiin vuoteen 1177 asti Pruvinianoksi, mistä tuoteperhe saakin nimensä. Cantina Valpolicella Negrar on tunnettu Amarone- sekä Ripasso-viineistään. Yritys on koko Valpolicellan alueen suurimpia viinintuottajia ja on valmistanut paikallisia viinejä osuuskuntaperiaatteella jo yli 90 vuotta.
-
Poggio al Tesoro – Rakkaus Bolgheriin ympäristöä vaalien Poggio al Tesoro on vakiinnuttanut asemansa Bolgherin sydämessä, alueella, joka tunnetaan ainutlaatuisesta terroiristaan ja poikkeuksellisesta ilmastostaan. Tila perustettiin vuonna 2001 visiona tutkia uusia viinintuotannon rajoja ja rakentaa viinitila, joka katsoo tulevaisuuteen kunnianhimoisesti ja ennakoivasti. Nykyään Marilisa Allegrini ja hänen tyttärensä Caterina ja Carlotta jatkavat tilan edelläkävijähenkeä ja syvää kunnioitusta ympäristöä kohtaan. He johtavat kestävää ja tulevaisuuteen suuntautuvaa hanketta, joka yhdistää perinteen ja innovaation, säilyttäen vahvan yhteyden maahan ja sen viineihin. Poggio al Tesoro ei ole vain visuaalisesti kaunis paikka, vaan myös eettinen ja vastuullinen tila. Elämme suurten muutosten aikakautta, jossa ihmisen kaikkivoipaisuutta haastavat omat rajamme. Tässä muuttuvassa maailmassa Poggio al Tesoron viinit syntyvät yhteistyöstä maan kanssa ja ilmentävät syvää kunnioitusta kestävyyttä kohtaan niin tarhoilla kuin kellarissa. "Viinit Poggio al Tesorossa palauttavat ihmisen oikealle paikalleen suhteessa maailmaan, maahan ja kauneuteen." *** Marilisa Allegrini Wines – Uusi kumppanuus Suomessa Olemme ylpeitä voidessamme ilmoittaa, että Delta Wines Finland toimii Marilisa Allegrini -viinien maahantuojana Suomessa syyskuusta 2025 alkaen. Marilisa Allegrini on yksi Italian tunnetuimmista viinipersoonista – usein kutsuttu nimellä Lady Amarone. Hän on toiminut yli 40 vuotta kansainvälisenä lähettiläänä viinimaailmassa ja tunnetaan erityisesti laadukkaista viineistään Valpolicellasta, Montalcinosta ja Bolgherista. Vuonna 2024 hän perusti uuden yrityksen, Marilisa Allegrini Group, joka yhdistää kolme huippuestettä: Villa Della Torre (Valpolicella), San Polo (Montalcino) ja Poggio al Tesoro (Bolgheri). Yritys keskittyy korkealaatuisiin viineihin ja yhdistää viinintuotannon sekä vieraanvaraisuuden ainutlaatuiseksi kokemukseksi. Ensimmäisen toimintavuoden aikana ryhmä saavutti 10,5 miljoonan euron liikevaihdon, josta 70 % tuli viennistä – osoitus viinien kansainvälisestä vetovoimasta. Marilisa Allegrini Groupin tavoitteena on tuottaa huippuviinejä ja kasvattaa vieraanvaraisuustoimintaa, joka tukee viinien tarinaa ja elämyksellisyyttä. Marilisan tyttäret, Carlotta ja Caterina, jatkavat perinnettä ja tuovat mukanaan uutta energiaa ja näkemyksiä. Delta Wines Finlandin tiimi on innoissaan tästä yhteistyöstä ja sitoutunut tuomaan nämä ainutlaatuiset viinit suomalaisille viininystäville – viinit, joissa yhdistyvät historia, laatu ja intohimo.
-
San Polo – Brunellon perinteitä ja uudistunutta ajattelua San Polo on luomutila Montalcinon alkuperäisellä, korkealla alueella, jossa viileät yöt, vulkaaninen maaperä ja tasaiset tuulet muovaavat tilan tyylikkäiden ja pitkäikäisten Brunello di Montalcino -viinien luonnetta. Tilan omistaa Marilisa Allegrini yhdessä tyttäriensä kanssa, ja se on edelläkävijä uudistavassa viljelyssä, keskittyen maaperän hyvinvointiin, biodiversiteettiin ja kestävyyteen. Kaikki viinit viljellään ja pullotetaan tilalla, ja San Polo oli ensimmäinen viinitila Toscanassa, joka sai CasaClima-sertifikaatin ympäristöystävällisyydestään. Nykyisin tilaa johtavat Carlotta Allegrini ja viinintekijä Riccardo Fratton, jotka yhdistävät perinteen ja innovaation ilmentääkseen alueen puhdasta terroiria. ”San Polossa olemme poikkeuksellisen paikan vaalijoita. Nöyryydellä ja ylpeydellä valmistamme viinejä, jotka heijastavat arvojamme ja syvää kunnioitustamme tätä ainutlaatuista maata kohtaan.” – Carlotta Allegrini *** Marilisa Allegrini Wines – Uusi kumppanuus Suomessa Olemme ylpeitä voidessamme ilmoittaa, että Delta Wines Finland toimii Marilisa Allegrini -viinien maahantuojana Suomessa syyskuusta 2025 alkaen. Marilisa Allegrini on yksi Italian tunnetuimmista viinipersoonista – usein kutsuttu nimellä Lady Amarone. Hän on toiminut yli 40 vuotta kansainvälisenä lähettiläänä viinimaailmassa ja tunnetaan erityisesti laadukkaista viineistään Valpolicellasta, Montalcinosta ja Bolgherista. Vuonna 2024 hän perusti uuden yrityksen, Marilisa Allegrini Group, joka yhdistää kolme huippuestettä: Villa Della Torre (Valpolicella), San Polo (Montalcino) ja Poggio al Tesoro (Bolgheri). Yritys keskittyy korkealaatuisiin viineihin ja yhdistää viinintuotannon sekä vieraanvaraisuuden ainutlaatuiseksi kokemukseksi. Ensimmäisen toimintavuoden aikana ryhmä saavutti 10,5 miljoonan euron liikevaihdon, josta 70 % tuli viennistä – osoitus viinien kansainvälisestä vetovoimasta. Marilisa Allegrini Groupin tavoitteena on tuottaa huippuviinejä ja kasvattaa vieraanvaraisuustoimintaa, joka tukee viinien tarinaa ja elämyksellisyyttä. Marilisan tyttäret, Carlotta ja Caterina, jatkavat perinnettä ja tuovat mukanaan uutta energiaa ja näkemyksiä. Delta Wines Finlandin tiimi on innoissaan tästä yhteistyöstä ja sitoutunut tuomaan nämä ainutlaatuiset viinit suomalaisille viininystäville – viinit, joissa yhdistyvät historia, laatu ja intohimo.
-
Tornatoren viinitilalla viinin tuotannolla on pitkä historia. Tornatoren perhe perusti viinitilan vuonna 1865. Tilalla on alusta asti vaalittu viiniköynnösten ainutlaatuista terroiria eli kasvuympäristöä ja maaperää. Seuraavat sukupolvet ovat hoitaneet tilaa perinteitä kunnioittaen. Nykyään viinitilalla on monta omistajaa. Tila käsittää 60 hehtaaria joista 46 hehtaaria on viinitarhoja, 8 hehtaaria oliivipuita ja 5 hehtaaria hasselpähkinäpuita. Tornatore on Etna DOC-alueen suurin viinintuottaja. Tila sijaitsee Castiglione di Sisiliassa Etnan pohjoisrinteessä ja siihen kuuluvat monet arvostetut viinitarhat kuten Crasà, Pietrarizzo, Malpasso ja Pietramarina. Korkeus vaihtelee 500 metristä 700 metriin ja maaperä on vulkaanista maata, jossa on paljon mineraaleja. Tilalla viljellään sisilialaisia rypäleitä. Nerello Mascalesesta ja Nerello Cappucciosta tulee punaviiniä ja Carricantesta ja Catarattosta valkoviiniä. Rypäleet kerätään käsin pieniin koreihin, jotta ne voidaan kuljettaa viinimöön mahdollisimman pian. Nykyään käytössä ovat nykyaikaiset laitteet, jotta myöskin viinimössä voidaan vähentää ympäristön kuormitusta mahdollisimman paljon. Koko viinimö käy uusiutuvalla energialla. Rypäleet valikoidaan vielä kerran käsin ja melkein aina käymiseen ja kypsymiseen käytetään suuria, vanhoja tammitynnyreitä. Tornatore tekee lujasti töitä ilmaistakseen viiniensä ainutlaatuiset ominaisuudet niin luonnollisin menetelmin kuin mahdollista.