Huippuviinien tapahtuma, Grand Vin Helsinki, avaa jälleen ovensa tänä vuonna Vanhalla Ylioppilastalolla. Tapahtuma kokoaa yli 80 eri viinituottajaa 15 eri maasta, tarjoten viininystäville mahdollisuuden tutustua monipuolisesti maailman viinikarttaan. Mikäli olet jonkin tietyn viinimaan suuri ystävä tai pohdit, mitkä kaikki viinimaat tänä vuonna ovat edustettuna niin tämä artikkeli on juuri sinulle!

Tapahtumassa on edustettu uusi sekä vanha maailma kuin myös erilaiset viinityylit. On kuplia, on valkoista, on punaista ja on myös portviinejä. Tämän vuoden erikoisuuksina ja huikeina lisämausteina ovat muun muassa yksi kotimainen viinituottaja, kaksi kotimaista viinitalon omistajaa sekä noin 15 viinituottajan viinejä Yhdysvalloista, joita saattaa olla hyvin vaikea löytää Suomesta. Uudesta-Seelannistakin saamme tänä vuonna jopa viisi viinitaloa. Lisäksi tapahtumamme tuo esittelee tottakai viinimaailman klassikkomaita ja onpa joukossa myös englantilaisia kuohuviinejä.

Onko sinulla jo liput tapahtumaan? Jos ei, niin ei hätää, molemmille päiville riittää vielä lippuja!

 

***

Tutustu koko valikoimaan maakohtaisesti alla ja bongaa myös Master Classit.

Argentiina

Argentiinaa tämän vuoden tapahtumassa edustavat Ribera del Cuarzo (Tolt Traders), joka on tuttu näky Argentiinan viinimaailmassa ja El Esteco (Viinimaa), jonka historiaa juontaa aina vuoteen 1892 asti.

Australia

Australiasta Grand Vin Helsinkiin saapuu jopa yhdeksän viinitalon monipuolinen joukko, jotka kaikki löydät Thirsty Bearin pisteeltä: Battle of Bosworth, House of Arras, Ihana, Kalleske, Leeuwin Estate, Seppeltsfield, Tahbilk, Tyrrell’s ja Yarrabank.

Brasilia

Etelä-Amerikan ja Brasilian makuja Grand Vin Helsinkiin saapuu edustamaan kolme viinitaloa: Don Laurindo, Familia Geisse ja Guaspari, jotka kaikki löytyvät Tolt Tradersin pisteeltä.

Mahdollisuus syventyä entisestään brasilialaisten viinien pariin tarjoutuu Guaspari Wineryn Master Classin kautta.

Master Class: Guaspari Winery – Brazilian reds from Espirito Santo do Pinhal region
18.10.2024 | 18:00 | 50 €
Puhuja: Gustavo Gonzalez, Winemaker, Guaspari Winery & Marcelo Fontes
HUOM! Tämä Master Class -luento pidetään englanniksi Teams -yhteydellä
Lisätietoa ja liput >>

Englanti

Englannin kuohuviinimaailmaa tänä vuonna edustaa Nyetimber, jonka löydät Winestaten pisteeltä. Mahdollisuudet eivät rajoitu vain maistelusalin puolelle, vaan Nyetimberin tuotantoon sekä kuplien pariin voit sukeltaa myös lauantaina Master Classin muodossa, jonka meille tarjoilee Karl Thögersen.

Master Class: Nyetimber – The Pioneer of English Sparkling Wine
19.10.2024 | 14:00 | 50 €
Puhuja: Karl Thögersen, Head of Sales International, Nyetimber
Lisätietoa ja liput >>

Englantilaiset kuohuviinit saavuttivat suuren suosion viime syksyn tapahtumassa.

Espanja

Espanjasta saamme tänä vuonna viime vuotta enemmän vieraita, kun Grand Vin Helsinkiin saapuu kuusi viinitaloa: Bodega Numanthia (Interbrands), Bodegas LAN (AMKA), Bodegas Paco Garcia (AMKA), El Coto de Rioja (Interbrands), Perelada (Fine Brands) ja suomalaisomisteinen Clos Alkio.

Espanjalaisten viinien pariin uppoutumiseen on tänä vuonna suotu jopa kaksi vaihtoehtoa, kun Mikko Alkio pitää Master Class -luennot sekä perjantaina että lauantaina.

Master Class: Clos Alkio – Fam de Vida -monovarietals
18.10.2024 | 18:00 | 60 €
Puhuja: Mikko Alkio, Founder & Owner, Clos Alkio
Lisätietoa ja liput >>

Master Class: Clos Alkio – Modern Priorat
19.10.2024 | 17:00 | 60 €
Puhuja: Mikko Alkio, Founder & Owner, Clos Alkio
Lisätietoa ja liput >>

Etelä-Afrikka

Afrikan ja eritoten Etelä-Afrikan herkulliset viinit ovat edustettuna tänä vuonna kahden viinitalon voimin: Muratie (AMKA) ja Etelä-Afrikan Paarl-laaksosta tuleva Avondale Wine (Handpicked Wines).

Italia

Italia on toinen laajimmin edustetuista viinimaista tämän vuoden tapahtumassa ja jopa kuusi eri näytteilleasettajaa mahdollistaa italialaisten viinien maistelun. AMKAn mukana Vanhalle Ylioppilastalolle saapuu Banfi, Giuseppe Campagnola, Planeta ja St. Michael-Eppan. Interbrands täydentää kattausta kahden italialaisen viinitalon voimin: Borgo Salcetino ja Tommasi.

Winestaten mukana Vanhalle saapuu Fontanafredda sekä Masi. Italialaisten viinitalojen katraan täydentävät Antinori (Fine Brands), Ciavolich (Handpicked Wines) sekä Domini Veneti (Astra Wines).

Italialaisten viinien juhla jatkuu myös Master Class -salien puolella, joissa viikonlopun aikana järjestetään jopa neljä Master Class -luentoa kahden viinitalon voimin.

Master Class: Fontanafredda – A Journey to the Barolo with Fontanafredda
18.10.2024 | 16:30 | 50 €
19.10.2024 | 17:00 | 50 €
Puhuja: Fabio Bosio, Export Manager, Fontanafredda
Lisätietoa ja liput >>

Master Class: Masi – The Master of Amarone della Valpolicella Classico
18.10.2024 | 19:30 | 90 €
19.10.2024 | 15:30 | 90 €
Puhuja: Giacomo Boscaini, Export Manager, Masi
Lisätietoa ja liput >>

Master Class -luennoilla pääset nauttimaan viinisi upeasta Lehmann Glassin Hommage -viinilasista.

Itävalta

Itävallasta Grand Vin Helsinkiin saapuu Weingut Geyerhof, jonka viinejä esittelee Handpicked Wines Finland. Viinitila sijaitsee Itävallan Kremstalissa, joka kuuluu Niederösterreichiin.  Ilse ja Josef Maier ovat viljelleet viinitilaa luonnonmukaisesti vuodesta 1988.

Luxemburg

Bernard-Massard on 104-vuotias luxemburgilainen kuohuviinituottaja Mosel-joen rannalta, joiden viineihin voit tutustua Astra Winesin pisteellä.

Portugali

Euroopan viinimaita täydentää Portugali, jonka edustus tuplaantuu viime vuodesta. Portviinit näyttelevät isoa osaa portugalilaisten portfoliossa, mutta yhteensä kuuden viinitalon joukosta löytyy myös paljon muuta mielenkiintoista.

Winestaten mukana saapuu Symington Family Estates, jonka kokonaisuuteen sisältyvät myös Dow’s Port ja Warre’s Port. Interbrandsin pisteeltä puolestaan löytyy Graham’s Port.

Handpicked Wines täydentää portugalilaisten viinien kokonaisuuden kahden viinitalon voimin: Quinta de Chocapalha sekä Wine & Soul.

Portviinien maailmaan voit myös syventyä niin perjantaina kuin lauantaina Master Class -luentojen parissa.

Master Class: Symington Estates – Port Wine – a masterclass in bottle and cask maturation
18.10.2024 | 16:30 | 50 €
19.10.2024 | 15:30 | 50 €
Puhuja: Nuno R. Silva, Market Manager, Symington Family Estates
Lisätietoa ja liput >>

Ranska

Ranskasta saapuu tänäkin vuonna erittäin laaja kattaus eri viinitaloja ympäri laadukkaimpia viinialueita. Vaikka Ranska viinimaana onkin suomalaisille tuttu, on joukossa jälleen jotakin uutta ja yllätyksellistä.

Astra Winesin pisteellä pääset maistelemaan jopa viiden eri viinitalon viinejä: Château Fontesteau, Chateau Maucamps, Château Piche-Leibre, Château du Moulin Noir ja Domaine des Sénéchaux. AMKA tuo mukanaan La Cave des Vignerons de Pfaffenheimin ja Domaine Julien de L’Embisquen.

Katrasta entisestään laajentaa RedBevin esittelemät La Chablisienne, Fernand Engel ja Maison Louis Latour. Ranskalaisten viinien valikoiman viimeistelee Domaine Michel Voarick (Business France), E. Guigal (Fine Brands) sekä suomalaisessa omistuksessa oleva Chateau Puybarbe (Winestate).

Ranskalaisviinien pariin voi uppotua myös kolmen Master Classin muodossa. Chateau Puybarben suomalaisomistaja Riku Väänänen syventyy viineihinsä niin perjantaina kuin lauantaina. Ranskalaisviinien Master Classit täydentyy Victor Voarickin toimesta lauantaina hänen avatessaan burgundilaisten viinien saloja.

Master Class: Chateau Puybarbe – Millaista on olla suomalainen luomuviinintuottaja Ranskassa?
18.10.2024 | 19:30 | 35 €
Puhuja: Riku Väänänen, Owner, Chateau Puybarbe
Lisätietoa ja liput >>

Master Class: Chateau Puybarbe – Maaperän ja terroirin vaikutus viineihin
19.10.2024 | 15:30 | 40 €
Puhuja: Riku Väänänen, Owner, Chateau Puybarbe
Lisätietoa ja liput >>

Master Class: Domaine Michel Voarick – Wines from the heart of Burgundy
19.10.2024 | 17:00 | 50 €
Puhuja: Victor Voarick, Fourth generation of the Domaine Michel Voarick
Lisätietoa ja liput >>

Riku Väänänen jakaa tänäkin vuonna osaamistaan ja tietoaan Chateau Puybarben viinien ympärillä.

Saksa

Keski-Eurooppalaista viinikavalkadia täydentää jopa viisi saksalaista viinitaloa. Weinkellerei Hechtsheim ja Graf von Schönborn (AMKA), Weingut Gysler (Handpicked Wines) ja Domaine Thill ja Weingut Sander (Astra Wines).

Suomi

Suomalaisväriä on vahvasti mukana myös tämän vuoden Grand Vin Helsinki -tapahtumassa ja jo viime vuodelta tuttu suomalainen viinitalo Ainoa Winery esittelee jälleen kotimaista viinituotantoa niin ständillä kuin myös kahden Master Classin muodossa.

Master Class: Ainoa Winery – Unconventional wines, unconventional pairings
18.10.2024 | 16:30 | 40 €
Puhujat: Paola Guerrero de Cohen & David Cohen, Founders, Ainoa Winery
Lisätietoa ja liput >>

Master Class: Ainoa Winery – Finnish fruit wines and chocolate
19.10.2024 | 18:30 | 40 €
Puhujat: Paola Guerrero de Cohen & David Cohen, Founders, Ainoa Winery
Lisätietoa ja liput >>

Ainoa Winery on mukana Grand Vin Helsingissä jo toista kertaa.

Uusi-Seelanti

Uudesta-Seelannista saamme tänä vuonna Vanhalle jopa viisi eri viinitaloa, joten nyt on mahdollisuus tehdä uusia tuttavuuksia.

Greywacken löydät Handpicked Winesin ständiltä, Cloudy Bayn viinien pariin johdattelee Interbrands, Thirsty Bearin valikoimasta puolestaan löytyy Astrolabe.

Astra Wines täydentää edellä mainitun kolmikon tuomalla meidän maistettavaksemme vielä kahden viinitalon viinejä: Waimea Estates ja Bannocki Brae.

Yhdysvallat

Tänä vuonna suurin viinituottajien edustus tulee Yhdysvalloista ja valtaosa viineistä on joko Kalifornian tai Oregonin viinialueilta. Nyt onkin siis oiva mahdollisuus tutustua sellaisiin yhdysvaltalaisviineihin, joita Suomesta ei ole kovin helppo löytää.

Eniten viinituottajia esille asettaa Thirsty Bear, jonka mukana tapahtumaan tulee jopa 10 viinitaloa Kalifornian alueelta: Au Bon Climat, Banshee, Bien Nacido, Cline, DuMOL, Emeritus, Hyde de Villaine, Harlan Estate, Peter Michael ja Share A Splash.

Tolt Traders esittelee puolestaan Oregonilaisia viinitaloja: Alveare Winery, Lachini Vineyards, Nysa Vineyard ja Torii Mor Winery. Nämä kaikki viinitalot viineineen ovat mukana myös Master Class -luennoilla.

Yhdysvalloista Vanhalle Ylioppilastalolle saapuu myös Beaulieu Vineyards ja Stags Leap’ (Viinimaa) sekä Wines of Substance & K Vintners (Handpicked Wines).

Kaiken kaikkiaan yhdysvaltalaisviinejä on tarjolla kolmella eri Master Class -luennolla.

Master Class: Beaulieu Vineyards – Discovering a cult Napa Valley Classic
18.10.2024 | 18:00 | 80 €
Puhuja: Annika Pohl, Brand Ambassador, Beaulieu Vineyards / Treasury Premium Brands
Lisätietoa ja liput >>

Master Class: Introduction to Oregon Pinot Noir vintages – Pinot Noirs spanning over 10 years from Dundee Hills and Chehalem Mountain vineyards
18.10.2024 | 19:30 | 50 €
Puhujat: Michael Mega, Owner/Winemaker, Nysa Vineyards ; Ron Lachini, Owner, Lachini Vineyards ; Jon Tomacelli, Head Winemaker, Torii Mor
HUOM! Tämä Master Class -luento pidetään englanniksi Teams -yhteydellä
Lisätietoa ja liput >>

Master Class: Alveare Winery – Washington State Reds – A winemaker and a beekeeper telling stories from their life, one bottle at a time
19.10.2024 | 18:30 | 40 €
Puhuja: Xander & Samantha Kent, Alveare Winery, Owner/Winemaker/Beekeeper
HUOM! Tämä Master Class -luento pidetään englanniksi Teams -yhteydellä
Lisätietoa ja liput >>

Beaulieu Vineyardsin upeisiin viineihin voit tutustua Annika Pohlin johdolla.

***

Grand Vin Helsinki tarjoaa osallistujilleen mahdollisuuden tutustua laajaan valikoimaan maailman huippuviinejä, keskustella suoraan tuottajien kanssa ja syventyä viinin maailmaan erilaisten Master Class -luentojen kautta.

Tapahtuma luo ainutlaatuisen tilaisuuden oppia uutta ja nauttia samalla maailman parhaista viineistä. Ole valmis matkustamaan maailman ympäri viinilasin äärellä Grand Vin Helsinki 2024 -tapahtumassa

Tervetuloa!