Hartwall

 

Esiteltävä viinit

 

Francis Ford Coppola Winery

Francis Ford Coppolan viineistä ei puutu dramatiikkaa niiden maun tai tarinan suhteen, joka alkaa 1800-luvun puolivälin Kotkasta. Gustave Niebaum oli kotkalainen merikapteeni, joka purjehti Alaskaan metsästämään turkiksia suoritettuaan merenkulun tutkinnon Helsingissä. Turkismetsästäjänä toimimisen jälkeen Niebaum toimi Venäjän konsulina San Fransiscossa ja päätti vuonna 1880 ostaa Inglenookin viinitarhan ja sitä ympäröineet tilukset Napa Valleyssa sijaitsevan Rutherfordin alueelta. Niebaumin pyrkimyksenä oli tuottaa viiniä, joka pärjäisi Euroopan parhaille viineille ja vuonna 1889 viinimaailman historiankirjoihin painuneessa Pariisin maailmannäyttelyssä Inglenookin viinit saivat runsaasti palkintoja.

Niebaumin kuoltua tämän sukulaiset jatkoivat tilan kehittämistä, kunnes vuonna 1975, kolme vuotta Kummisedän ilmestymisen jälkeen elokuvaohjaaja Francis Ford Coppola osti vaimonsa Eleanorin kanssa tilan, jossa Coppolan perhe voisi viettää aikaa ja viljellä pienimuotoisesti viiniä. Elokuvaohjaajan intohimo ja kunnianhimo viininvalmistamisen saralla kuitenkin kasvoi ja nykyisin Francis Ford Coppola Winery tuottaa useita palkittuja viinejä Sonoma Countyn Geyservillessä sijaitsevalla tilalla ja on avoinna myös yleisölle. Diamond Collection -viinit ovat klassisia kalifornialaisia viinejä, joissa korostuu kypsä hedelmäisyys ja moniulotteinen maku, jonka takana on viinitekijä Corey Beck. Vuonna 2017 Francis Ford Coppola Winery sopi kolmen vuoden yhteistyösopimuksen Oscar-gaalan kanssa.

 

Stift Klosterneuburg

Klosterneuburg on Itävallan vanhin ja yksi maan suurimmista ja kuuluisimmista viinitiloista. Leopold III perusti Klosterneuburgin luostaritilan 1114-luvulla kymmenen kilometriä Wienistä pohjoiseen Tonavan varrelle. 1860-luvulla tilalla aloitti maailman ensimmäinen viinialan koulu. Nykyään luostari on erittäin suosittu matkailukohde ja siellä käy yli 100 000 vierailijaa vuosittain. Luostari omistaa yhteensä 108 hehtaaria viljelyksiä neljällä eri alueella: Klosterneuburg, Vienna, Gumboldskirchen ja Tattendorf. Viini valmistetaan Klosterneuburgissa ja viinikellarit sijaitsevat barokkiluostarin alla neljässä kerroksessa.

 

Gerardo Cesari

Gerardo Cesari perusti nimeään kantavan viinitalon vuonna 1936. Gerardon missiona oli tuottaa amaronea, joka voisi kilpailla maailman parhaimpien viinien rinnalla. 1970-luvulla Cesarin viinit olivat ensimmäisiä amaroneja, jotka olivat levinneet jokaiseen viiteen maanosaan Gerardon pojan, Franco Cesarin, aktiivisen vientityön tuloksena.

Cesarin pitkä ja rikas historia Veronan laatuviinien sanansaattajana on syvällä talon DNA:ssa, sillä heidän enologi- ja viinintekijätiimin työnä on tuottaa kansainväliset laatuodotukset ylittäviä viinejä, joille on tunnusomaista tasapaino ja eleganssi. Vaikka Gerardo Cesari on tullut tunnetuksi amaroneistaan, löytyy heiltä viinejä, jotka ovat ovat syntyneet viinimaailman ja kuluttajatrendien muutoksiin reagoimisesta. Tästä erinomaisena esimerkkinä on Jèma Corvina.

 

Bodegas Briego

Kolme veljestä, Gaspar, Fernando ja Javier Benito jatkavat isänsä puolivuosisataa sitten perustamaa Bodegas Briego -viinitilaa Fompedrazan pienessä kylässä Ribera del Dueron laaksossa. Viinitarhoja on 80 hehtaaria ja vuotuinen tuotanto noin 250 000 pulloa. Tuotantomäärän maksimoinnin sijaan veljekset haluavat panostaa tuotteiden korkeaan laatuun. Nimi Briego tarkoittaa taistelua – taistelua laadukkaan viinin puolesta.

 

Marqués de Cáceres

Marqués de Cáceresin viinitalo on Enrique Fornerin vuonna 1970 perustama riojalainen perheyhtiö. Cáceres alkoi ensimmäisenä Riojassa valmistaa viinejä ranskalaiseen tyyliin, minkä taidon Enrique oli oppinut sukunsa omistamalla grand cru -tilalla Bordeaux’ssa. Marqués de Cáceresin viinit ovat erittäin korkeatasoisia, uudentyylisiä Rioja-viinejä. Ne ovat runsaanvärisiä, miellyttävän hedelmäisiä ja täynnä taidokasta eleganssia.