[in English below]

Tarinan mukaan renessanssin mestarin, Michelangelon, mielestä hänen Mooses -veistoksensa hipoi täydellisyyttä. Niin elävän näköinen patsaasta tuli, että saatuaan Raamatun Moosesta esittävän patsaan valmiiksi, Michelangelon sanotaan sanoneen ”puhu!” (espanjaksi ”¡Habla!”). Vuonna 2000 perustettu Bodegas Habla on valinnut tilansa nimen tämän kaikkien tunteman mestarin mukaan, hänen täydellisyyden tavoittelunsa yhtenä tärkeänä kulmakivenään.

Tiradon perhe aloitti vuonna 2000 haastavan projektin Extremaduran Trujillossa, lähellä Portugalin rajaa, noin 250 km Madridista lounaaseen. Jo roomalaiset viljelivät alueella viiniä 2000 vuotta sitten, mutta tänä päivänä Extremaduran alue tunnetaan paremmin jamón serranosta eli ilmakuivatusta kinkusta. London Wine Competition palkitsi keväällä 2021 Bodegas Hablan ”Winery of the Year” -tittelillä eli kyllä alueella viiniäkin osataan valmistaa. Tilan kenties tunnetuin viini, Habla del Silencio, on valittu useana vuotena Espanjan parhaaksi punaviiniksi.

Viinitarhoja viljellään luomuviljelyn periaatteiden mukaisesti, mutta toistaiseksi niitä ei ole luomurekisteröity. Paitsi ainutkertaisia, laadukkaita viinejä, Habla haluaa tehdä viinejä, joissa kaikki yksityiskohdat ovat tärkeitä. Ulkonäöllä haetaan nyansseja esimerkiksi muodista ja hajuvesien maailmasta.

⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯

According to the story, the Renaissance master, Michelangelo, thought his sculpture of Moses smacked of perfection. The statue looked so lifelike that after completing the statue of the biblical Moses, Michelangelo is said to have said ”speak!” (in Spanish “¡Habla!”). Founded in 2000, Bodegas Habla has chosen the name of its winery after this well-known master, his pursuit of perfection as one of the important cornerstones.

The Romans already cultivated wine in the region 2,000 years ago, but today the Extremadura region is overall better known for its “jamón serrano” than wine. In spring of 2021, the London Wine Competition awarded Bodegas Habla with the title ”Winery of the Year” which clearly shows that there is excellent talent in winemaking too. The estate’s perhaps most famous wine, Habla del Silencio, has been voted the best red wine in Spain for several years.

The vineyards are cultivated according to the principles of organic farming, but so far they have not been registered as organic. Apart from unique, high-quality wines, Habla wants to make wines where every detail is important. In appearance, nuances are sought from, for example, fashion and the world of perfumes.

www.bodegashabla.com/