Bodegas Granbazán

[in English below]

Granbazán on bodega, jonka viinejä löytyy miltei mistä tahansa arvonsa tuntevasta ravintolasta Espanjasta ja jonka viinit ovat jo vuosia nauttineet arvostusta kansainvälisillä kentillä. Vuonna 1981 perustettu bodega sijaitsee Rías Baixasin sydämessä, Valle del Salnésissa, Luoteis-Espanjassa.

Viinitarhat olivat ensimmäisten joukossa Salnésin laaksossa ja ne istutettiin tieteelliseltä pohjalta. Viinitarhat tunnetaan köyhästä, graniittipitoisesta maaperästään sekä aurinkoisesta mikroilmastostaan. Biodiversiteetistä eli luonnon monimuotoisuudesta pidetään huolta eikä tarhoilla käytetä kasvimyrkkyjä tai kemiallisia torjunta-aineita. Kasvuympäristö on kaikin puolin mahdollisimman luonnonmukainen.

Bodegas Granbazán oli mukana perustamassa DO Rías Baixasia ja vaikka bodega on suhteellisen nuori, se on ehtinyt tehdä paljon töitä ja toimia pioneerina DO -alueella. Se on muun muassa kehittänyt kylmämaseraatiota ja valmistanut niin alueen ensimmäisen sakkakypsytetyn Albariñon (Granbazán Etiqueta Ámbar) kuin ranskalaisessa tammessa kypsytetyn Albariñon (Granbazán Limousin).

⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯

Granbazán is a bodega whose wines can be found in almost any reputable restaurant in Spain and whose wines have been appreciated on international markets for years. The winery was founded in 1981 and is located in the heart of Rías Baixas, in the Valle del Salnés, northwestern Spain.

The vineyards were among the first in the Salnés Valley and were planted on a scientific basis. The vineyards are known for their poor, granite-rich soil and sunny microclimate. Biodiversity, i.e. the diversity of nature, is highly-valued and no pesticides or chemical fertilizers are used. The growing environment is as natural as possible in all respect.

Bodegas Granbazán co-founded DO Rías Baixas and although the bodega is relatively young, it has achieved a lot and acted as a pioneer in the DO. Among other things, it has developed cold maceration and produced both the region’s first lees-aged Albariño (Granbazán Etiqueta Ámbar) and French oak-aged Albariño (Granbazán Limousin).

www.bodegasgranbazan.com/en/

⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯

Viinit / Wines:
1 lipuke – Granbazán Etiqueta Ámbar Albariño 2021
3 lipuketta – Granbazán Limousin Albariño 2019
3 lipuketta – Don Álvaro de Bazán 2019
3 lipuketta – Granbazán Veigalobos Albariño 2018
3 lipuketta – Granbazán Etiqueta Ámbar Albariño 2013*

* = Rare & fine (avataan yksi pullo tiettyyn kellonaikaan)

Osasto: Avainsana tuotteelle Brand:

Lisätiedot

Maa

Espanja

Otsikko

Go to Top